Huskynkarvaa ja kiimankyttäämistä

”Lumi narskuu, pakkasta on varmasti ainakin 25 astetta, sen tuntee nenänpässä ja sormenpäissä kipristelee.

Otsalamppuni valaisee koiratarhan suuntaan ja näen monen kiiluvan silmäparin tuijottavan etenimistäni ja pulkassa vetämääni soppa-astiaa. Joulukuun alun työpäivän aamuni alkaa koirien sopatuksella, jotta laumani koirat saavat nestettä ja voin alkaa laittamaan niitä valmiiksi kymmeneltä starttaavalle safarille. Sormeni lämpenevät taas nopeasti työn touhuun”

Elämää Harrinivan koiratarhalla

Harrinivan rekikoiratarha on osa Harriniva Hotels & Safaris- yritystä, ja meillä on kaksi koiratarhaa, päätarha Harrinivassa ja pienempi Torassiepissä. Yhteensä meillä on 500 koiraa, ja tähän useimmiten huudahdetaan että hui, niin monta!
Miten sie muistat ne kaikki?

No ei minun tarvitse kaikkia muistaa, toki hyvä jos muistan, ja kyllä se taitaa nuo meidän perushoidon konkarit Iita ja Alma muistaakin melko lailla kaikki koirat.
Minun tehtävä on muistaa omat koirat, ja sen mie teenkin.

Tiedän koska Vonk on syntynyt, kuka on Akselin ja Halmeen isä, koska Vellamo kiimoo (no sen tietää jo varmaan kuukauden etukäteen, ja kun tärpissä on niin puukin kelpaa pahimman puutteessa), tiedän että Mango sikailee ruokinnassa, tiedän että Anne juoksee enää lyhyempiä matkoja, tiedän että Joonatan on hyvä pentujen kanssa ja että Haisuli kelpuuttaa rapsutukset vasta safarin jälkeen. Miksi minä sen tiedän? Koska se on minun laumani, ja näiden koirien kanssa mie touhuan päivästä toiseen.

Taitaa kohta kymmenen vuotta tulla täyteen näissä hommissa, aloitin perushoitajana, ja sitten jonkun vuoden jälkeen sain oman lauman. Mie olen nämä laumani koirat kouluttanut, ja ne ovat kuin omia. 10 laumaa meillä on yhteensä, 8 Harrinivassa ja 2 Torassiepissä, ja yhtä monta on meitä vakituisia työntekijöitä tarhalla.

Meillä Harrinivassa kun on melkosen monen vuoden kokemus aika monesta
asiasta matkailun saralta, niin on myös huskeista.

Jo yli 25 vuotta on huskyn haukkua Harrinivan rannassa kuulunut, ja niin kauan on myös meidän tarhan pitkäaikaisimmat työntekijät olleet. Vaikka ei muidenkaan kokemusvuodet paljoa niitten rinnalla kalpene. Ja paljon me ollaan opittu kokeneemmilta, ja kyllä me nuoret toisaalta tuodaan uutta näkökulmaa (huom luen itseni vielä nuoriin…).

”Pakkanen tuntuisi hiukan hellittävän, ainakin nenänpään lämpömittarini niin kertoo. Vai liekkö olen vain niin tässä lämmennyt kun olen laittanut koirille valjaita päälle, ja valmistellut reet. Lähden hakemaan ryhmää hotellilta, koukkaan pukuhuoneen kautta ja vaihdan ei niin koirankarvaiset vaatteet ja tarkastan kengänpohjani ettei sinne ole tarttunut mitään sinne kuulumatonta.

Ryhmän haussa menee pieni tovi, koska asiakkaat katsovat ensin ajo-opetusvideon, ja sen jälkeen annan ulkona vielä tarkemman ajo-opetuksen.

Sillä välin tarhalla Sirius yrittää nuoren koiran hampaillaan tuunata valjaitaan uuteen uskoon, mutta koiria vahtimaan jäänyt kollegani Jenni yhyttää sen ajoissa. Silmät olisi hyvä olla myös selässä, kiimahöyryissä oleva Jysky yrittää kääntää koko valjakon taaksepäin missä tuoksuu niin jumalaiset narttukoirat. Huoh, taas tämä aika vuodesta, miten ne kaikki kiimookaan samaan aikaan. Kiimanartut unohtuvat hetkeksi kun koirat vaistoavat asiakasryhmän lähestyvän, tietävät pääsevänsä kohta liikkeelle ja aloittavat haukkumaan. Kohta mennään!”

 

365 päivää tarhatyötä ja elämää

Koiratarhan vuodenkierto on periaatteessa aika rutinoitunutta, tietyt asiat hoidetaan keväällä, mikä kesällä, mikä syksyllä. Miten sen sanoisi, keväällä laitetaan pakettiin, kesällä ylläpidetään, syksyllä treenataan ja talvella tehdään töitä. Taitaa päteä niin koiriin kuin ihmisiin. Miten se miekin aina herään syksyllä, pitäisikö se alkaa käymään pitemmillä lenkeillä ja pistää tuota kesällä leväperäiseksi lävähtänyttä syömistä kuntoon…

Syksyllä me odotellaan viileneviä ilmoja, ja kyllä sen koiristakin huomaa että päästävä on, kämppäkaverille aletaan herkemmin ärähtää. Kun kelit ovat viilenneet, yleensä syyskuulla, aloitetaan me syystreeni. Koirat laitetaan pareittain mönkijän eteen liinoihin ja off we go! Yleensä treenit aloitellaan 4 kilometrin lenkillä, sitä sitten pidennellään viikoittain. Syystreeni se on ihmisen parasta aikaa
(no vaikka välillä kura lentää, ja vettä sattaa, niin silti),
on se vain hienoa nähdä nämä minun nelijalkaiset työkaverit tekemässä sitä mistä ne eniten nauttii.

Kun lumi saapuu maahan, vaihtuu mönkijä rekeen. Yleensä siis marraskuussa, joskus aikasemmin, joskus myöhemmin. Vuodet ei ole veljiä keskenään, vai miten se menee? Ja ai että, on se vain se rekikauden korkkaus sellanen juttu että kylmät väree menee edelleen! Kun olet pari kuukautta istunut mönkijän päällä, välillä yrittänyt sen päällä jumpata, ja juosta vierellä, on reen kanssa asia niin eri. Pääsee käyttämään omaa vartaloa ohjatessaan, saa potkia vauhtia, saa jarrutella, juosta vierellä (joskus perässä..).

Ja sitten koittaakin joulukuu. Siitä alkaa meidän sesonki. Tuo kuukausi minkä takia minäkin olen tänne jäänyt. Parikymppinen tyttö tuli jouluksi töihin Pallastunturille, ja sille tielle jäi. Mikään ei voita kaamosaikaa, sitä sinistä keskipäivän hetkeä, upeita lumisia puita tykkylumessaan, puita jotka poksahtelevat pakkasen kiristyessä.

Aina joku kysyy, eikö se kaamosaika ole masentavaa? Ihmettelen, miten se voisi olla. Täällä pohjoisessa lumi tuo maagisen hehkun ja valon, jota etelässä vain kaipaa. Kyllä se totta on että sitä tulee varmasti melkein nukuttua otsalamppu päässä kun se on sinne liimautunut.

Sesonki jatkuu joulukuusta huhtikuulle. Meillä koirat tekevät töitä 5 päivää viikossa, toki riippuen koirasta, nuoret ja vanhukset vähemmän. Eläkeläiset saattavat silloin tällöin lähteä kouluttamaan junnuja, tai kuntoutusreissulle jos joku koira on ollut pidemmän aikaa meidän koirasairaalassa.

Kauden aikana kilometrejä kertyy 1500-2500 kilometriä. Safareita löytyy moneen makuun, on lyhyempää ja päiväsafaria, yön yli safaria ja viikkosafaria. Itse pidän kaikkien opastamisesta, mutta varmasti lempilapseni on viiden päivän safari.

”Maanantaiaamuna aina vähän kärpäsiä vatsassa, muistinkohan pakata kaiken, mitenköhän asiakkaat osaavat ajaa. Mutta kun on jalaksilla, puut suihkivat vauhdissa ohitse, reen jalakset liukuvat lumella ja koirien haukku on hiljennyt.

Viikon mittaan asiakkaat alkavat ajaa kuin ammattilaiset, ja porukalla nauretaan niille ensimmäisen päivän kaatumisille. Myös koirat alkavat tulla asiakkaille tutuiksi, ja varmasti sieltä on joku lempparikin valikoitunut. Minun laumasta suurimmat sydäntensärkijät ovat Lego ja Vonk.

Illan rutiinit tulevat tutuiksi, ennen kuin kaikki pääsevät vuorollaan venyttelemään päivän mittaan jumahtaneita lihaksiaan saunan sihisevään lämpöön, on ensimmäisenä huolehdittava koirista. Vesi laitetaan kuumenemaan pataan heti kun pääsemme eräkämpälle, jotta saamme koirille juotavaa sopan muodossa.

Sopan jälkeen koirille laitetaan mehevät olkipedit, ja ohutkarvaisemmat saavat takin niskaan. Lopuksi koirat saavat ruuan, sulatettua raakaa lihaa ja vetokoirille tarkoitettua nappulaa. Illaksi ja aamuksi hakkaan kirveellä vielä pienet lihasnäksit.

Sillä välin kun asiakkaat saunovat, minä valmistelen illallisen. Tänään on lempparini, ja useimmiten myös asiakkaitten lemppari, loimulohi. Kämpässä missä yövymme on kamiina ja avotakka, loimulohi valmistuu näppärästi avotulella.

Kun vatsat ovat täynnä, jäävät asiakkaat pelaamaan Unoa ja minä suuntaan saunan lämpöön, ensin kävelen katsomaan onko koirilla kaikki hyvin. Hiljaista on, kaikki makaavat kiepissä, paitsi Jysky joka nuuskii ilmaa. Ne viiden metrin päässä olevat tytöt. Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Kun saunan jälkeen palaan kämpälle, kuuluu sieltä joka pedistä tyytyväinen tuhina. Päivä ulkona on tehnyt tehtävänsä, ja uni maistuu itse kullekin.

”Maanantaiaamuna aina vähän kärpäsiä vatsassa, muistinkohan pakata kaiken, mitenköhän asiakkaat osaavat ajaa. Mutta kun on jalaksilla, puut suihkivat vauhdissa ohitse, reen jalakset liukuvat lumella ja koirien haukku on hiljennyt.

Viikon mittaan asiakkaat alkavat ajaa kuin ammattilaiset, ja porukalla nauretaan niille ensimmäisen päivän kaatumisille. Myös koirat alkavat tulla asiakkaille tutuiksi, ja varmasti sieltä on joku lempparikin valikoitunut. Minun laumasta suurimmat sydäntensärkijät ovat Lego ja Vonk.

Illan rutiinit tulevat tutuiksi, ennen kuin kaikki pääsevät vuorollaan venyttelemään päivän mittaan jumahtaneita lihaksiaan saunan sihisevään lämpöön, on ensimmäisenä huolehdittava koirista. Vesi laitetaan kuumenemaan pataan heti kun pääsemme eräkämpälle, jotta saamme koirille juotavaa sopan muodossa.

Sopan jälkeen koirille laitetaan mehevät olkipedit, ja ohutkarvaisemmat saavat takin niskaan. Lopuksi koirat saavat ruuan, sulatettua raakaa lihaa ja vetokoirille tarkoitettua nappulaa. Illaksi ja aamuksi hakkaan kirveellä vielä pienet lihasnäksit.

Sillä välin kun asiakkaat saunovat, minä valmistelen illallisen. Tänään on lempparini, ja useimmiten myös asiakkaitten lemppari, loimulohi. Kämpässä missä yövymme on kamiina ja avotakka, loimulohi valmistuu näppärästi avotulella.

Kun vatsat ovat täynnä, jäävät asiakkaat pelaamaan Unoa ja minä suuntaan saunan lämpöön, ensin kävelen katsomaan onko koirilla kaikki hyvin. Hiljaista on, kaikki makaavat kiepissä, paitsi Jysky joka nuuskii ilmaa. Ne viiden metrin päässä olevat tytöt. Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Kun saunan jälkeen palaan kämpälle, kuuluu sieltä joka pedistä tyytyväinen tuhina. Päivä ulkona on tehnyt tehtävänsä, ja uni maistuu itse kullekin.

Keväthanget houkuttelevat

Hiihtämään Lappiin, no miksipä ei tänä vuonna huskysafarille? Keväällä päivät ovat pitkiä, yöt ovat pakkasella ja aamulla vastassa on lumoava kantohanki. Kantohanki on suksijan unelma, niin on myös koiraoppaan. Kantohangella myös koiravaljakolla on helppo ajella vähän missä vain, ja se on myös parasta johtajakoiratreeniä. Talven otsalamppu on saatu irrotettua otsasta, ja varustus on muuttunut aurinkolaseihin, jotka maalaavat naamatauluun nätin pandakuvion.

Minun suosikkikuukausi talvella on tosin tammikuu, kaamos alkaa väistyä ja aurinko alkaa kurkkia horisontin takaa, värjäten lumiset puut heikolla pinkillä. Luonto on mielettömän upea, se jaksaa hämmästyttää vuodesta toiseen. Ja se asiakkaitten ilo, kun kuvaustauolla ikuistavat Mörkön lumisen kuonon, kun se on juuri työntänyt sen syvälle hankeen, taustalla mielettömän kauniina loistavat Pallakset.

”Kevät on koittanut, viimeiset safarit alkaa olla ajeltu, ja me alamme niin sanotusti ”ajamaan koiria alas”. Ne ovat kauden jälkeen täydessä kunnossa,
eli haluamme vielä juoksuttaa niitä reen edessä muutaman kerran viikkoon. Sitten tuleekin kelirikko, eikä hangelle ole enää asiaa kun se alkaa upottamaan liikaa koirien tassujen alla.

Siirrymme koirien kesätouhuun, eli vapaana juoksutukseen omalla alueella. Siinä ne päivät kuluvat kun fiksailee paikkoja kuntoon talven jäljiltä, korjailee rekiä ja huoltaa kamppeita samalla kun koirat yrittävät siinä parhaansa mukaan avustaa. Samalla sitä muistelee mennyttä kautta, uusia tuttavuuksia, hauskoja hetkiä ja asiakkaiden iloa, totta myös kaikenlaisia kommelluksia. Koirien kanssa mikään päivä ei ole samanlainen, vaikka tuttu rutiini onkin niille tärkeä. Iloa luo onnistumiset, kuinka Vertistä kasvoi hieno lupaava johtaja tai kuinka Mauno ei enää yrittänyt tehdä kaikkeaan saadakseen johtajaparin vetonarua syötyä.”

Liian kallis minun budjetille?

Mikä siinä siis maksaa? Koirien ylläpito, ruokinta, lääkintä, eläinlääkärikulut, rakenteet, varusteet. Koirat hoidetaan kaikkien vaatimusten mukaisesti, rokotetaan kolmen vuoden välein, madotetaan, loishäädetään. Siihen päälle oppaan palvelut, ja pitäähän sinne viivan allekin jotain jäädä.

Keskimääräinen arvio yhden ajokoiran kuluille on n. 3 € / päivä. Sen kun kertoo 365 päivällä ja 500 koiralla niin ymmärrät varmaan miksi koiravaljakkosafari on ainutlaatuinen elämys, eikä hinnasta voi kovin paljoa nipistää

Periaatteessa minun työpäiväni lyhykäisyydessä talvella on tämä: aamulla juotan koirat, siivoan niiden ulosteet, lääkitsen omat lääkitettäväni, kerään koirat safaria varten, puen valjaat, haen asiakkaat/kollegani hakee, käymme safarilla, laitan koirat kotiin, pidän tarhaesittelyn asiakkaille/kollegani pitää, juotan koirat safarin jälkeen, merkkaan koirien juostut kilometrit, päivitän hoitokansioon mahdolliset hoidettavat, teen ruuan koirille ja ruokin ne.

”Kevät on muuttunut kesäksi, ja juhannuksen tienoilla kaikki yhtäkkiä puhkeaa kukkaan. Väylän eli Muonionjoen varrelle ei vielä uskalla lähteä pentujen kanssa kävelemään korkean tulvaveden vuoksi, vaan suuntaan pentujen kanssa hiihtoladun pohjaa pitkin kohti tunnelia.

Taskut täynnä koiranraksuja lompsin menemään, pentujen juostessa parin metrin päässä, välillä pyörähdellen kömpelösti ojan puolelle. Kutsun pentuja luokseni, ja kaksi kääntää heti suuntaani kun kaksi jääräpäisempää tutkijaa ovat vielä pää mättäässä, ilmeisesti jotain mullistavaa löydettyään.

Palkattuani tulijat raksuilla, jatkamme matkaa kohti valtatien ali kulkevaa tunnelia, josta jokainen koirasafarimme talvella kulkee. Tunneli on hyvä tehdä tutuiksi pennuille jo pienestä pitäen, ja tämä sakki onkin rohkea, vähän ihmeissään pohtivat tunnelin kumeaa ääntä, mutta reippaasti jatkavat matkaa. ”

Miksi husky?

Nämä koirat ovat jalostettuja tähän, tämä on niiden geeneissä. Ne ovat alansa äärettömiä ammattilaisia, ne haluavat päästä töihin, ne haluvat päästä vetämään. Ne haluavat olla liikkessä. Mutta ne ovat myös erittäin sydämellisiä, ihmisystävällisiä, luottavaisia.

Rakastettavia työmyyriä, sitä ne on.

Alkoiko kiinnostaa?

Katteleppa lisää kuvia ja päivityksiä meidän Harriniva Huskyfarmin Instasta tai Facebookista, miekin niitä sinne aina välillä päivitän, lisätietoa tarjolla olevista safareista löytyy Harrinivan nettisivulta tai suoraan meidän myynnistä sales@harriniva.fi

Ja saapi sitä meidän instassa ja facessakin kysellä jos on jotain koiriin liittyvää kysymystä, ja saa multakin suoraan kysyä piita@harriniva.fi .

Jos haluat oppia lisää koirista, niin kesäisin tule opastetulle kennelvierailulle,
tai talvella safarille, jonka yhteydessä saat kuulla meidän touhuista myös.
Ja pääsee sitä sulanmaan aikaan myös hyskypatikoimaankin!

Syksyisin terveisin Muoniosta Suomineidon kainalosta, Piita

Toivottavasti tapaamme ensi talvena!

Piita Koski

Junantuoma Vaasasta, rautujärvien vakipimplaaja