tulirevon taikaa ja muita myyttejä

 

Revontulten tanssi, tuo uskomaton valoilmiö tähtitaivaalla on aina kiehtonut ihmismieltä.
Vuosituhannet revontulia on peljätty, kunnioitettu ja ihasteltu. Ilmiöön on aina yritetty hakea selityksiä. Aluksi luotiin myyttisiä uskomuksia, mitkä  myöhemmin kumottiin tieteellisillä selityksillä. Pohjoisen napapiirin lähellä eläneet kansat tunsivat revontuli-ilmiön hyvin ja siitä on runsaasti erilaisia käsityksiä ja selityksiä kansanperinteessä. 

Silloin kun tiede ei vielä osannut selittää revontulia, ne olivat yliluonnollinen, jopa jumalallinen ilmestys. Kauneudesta ei tosin osattu nauttia, jos päähän iskostui ajatus maailman tuhoutumisesta. Etelä- ja Keski Euroopassa varsinkin keskiajalla, jossa ilmiö on huomattavasti harvinaisempi, kuin meillä pohjoisessa revontulet olivat pelottava ilmiö, jota ei voitu selittää järjellä. Joissain kylissä saatettiin lähteä hakemaan turvaa lähimmästä kirkosta. Pohjoisessa kunnioitettiin revontulia niin että laulamista ja viheltämistä pidettiin vaarallisena niiden aikana. Monilla kansoilla uskomukset liittyivät heijastuksiin nuotiotulista tai soihduista. Pohjoisen Kanadan intiaanit uskoivat revontulilla olevan vaikutusta terveyteen. Revontulten alla oli kuulemma suurempi todennäköisyys saada sydänkohtaus. Inuitiit uskoivat pääsevänsä henkimatkalle, joilla saisi tietoa sairauksien hoidosta. Siouxit uskoivat revontulien olevan tulevien sukupolvien sieluja. Alaskan Yukon-joen intiaanit uskoivat valojen olevan poroje, valaiden tai lohien tanssivia sieluja.

 

kuolleet ja telmivät sielut

 

Revontulien kaksi tyypillistä väriä, kelmeän vihreä ja verenpunainen, ovat kiihottaneet pohjoisten alueiden ihmisten mielikuvitusta. Kalpea vihreä hohto on liitetty vainajiin. Grönlannissa eskimot kuvittelevat revontulien loimotuksen (aksarnirq) olevan kuolleiden lasten sieluja, jotka kisailevat keskenään taivaalla. Skotlannissa tunnetaan revontulista edellistä hilpeämpi nimitys Merry Dancers, ’iloiset tanssijat’. Pohjois-Venäjällä vastaava ilmaisu on saluny, ’telmijät’. Punainen hehku heijasteli joidenkuiden mielessä taisteluissa kuolleiden sotilaiden henkien kamppailua jättiläisten kanssa. Tästä teemasta tunnetaan erilaisia muunnelmia arktisten kansojen keskuudessa.

Pohjois-Hämeessä Välyt pallaa tai pohjoinen välyää.
Kankaanpäässä sanottiin että pohjoinen seilaa. Hitaasti nouseva revontulikaari on kuin kohti tuleva suuri purjelaiva horisontin takaa.

Lapin Suomalaiset käyttävät nimeä taivaanvalkeat. Nykysaamessa revontulet ovat guovssahasat, joka tarkoittaa kuukkelia. Linnun kirjava höyhenpeite muistuttaa revontulien värien kirjavuutta ja sen vikkelä oikukas liike revontulien satunnaista heilahtelua yötaivaalla. Etelä-Pohjanmaalla revontulet olivat Rutjat eli Ruijan valkeat.

Toiset uskoivat että revontulet olivat peräisin jäämeressä melskaavasta Leviathan – merihirviöstä, valo heijastui sen karvaisista suomuista taivaalle sytyttäen vihreät liekit tähtien joukkoon. Sama uskomus on ollut myös Itä-Lapissa Inarijärvessä elävässä sarvipäisessä Skaimmadas-kalasta

Tulikko – metsästäjien haave

 

Revontulet ovat tienneet myös hyvää. Jotkut inuitiit päättelivät niistä, onko seuraavan päivän metsästys tuottoisa. Revontulet saattoivat myös näyttää saaliin olinpaikan. Myös Skandivaniassa niistä on päätelty seuraavien päivien kalansaalis. Saamelaisten uskomusten mukaan revontulilla on erityinen ominaisuus selvittää riitoja. Siksi niitä onkin kuvattu mm. noitarummuissa. Sana repo – revontulet juontaa juurensa vanha Itä- ja Pohjoissuomalaisesta kansanperinteestä. Tulikettu eli tulirepo tai tulikko oli myyttinen eläin, joka oli metsästäjien salaisten toiveitten kohde. Sen saaminen saaliiksi merkitsi jonkinlaista elämän päämäärän täyttymistä. Tuliketun kaatajasta tulisi kuuluisa ja rikas. Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija-kirjassa on myös maininta salaperäisestä, korvessa lymyävästä kotiluolassaan hohtavasta kekälehäntäisestä tuliketusta. Kansanluulon mukaan ketunkarva aiheuttaa lämmöttömän valoilmiön jotakin esinettä koskettaessaan. Se on totta, sillä turkikset staattisen sähkön varaajana kipunoivat kosketettaessa kuivalla ilmalla. Niimpä selitys revontulien roihuamisesta taivaalla nähtiin ketun aiheuttamiksi, sen kylkien koskettaessa puuhun, tai hännän hipaistessa lumihankea valot leimahtivat taivaalle.

Tuliketun huudosta kerrottiin kamalia asioita. Kun tulirepu huusi metstästä, kamala ulina täytti taivaan. Vanhat sanoivat sen olevan tulirepo, joka huutaa lampaille yöllä jotta lampaat nousisivat makaamasta ja repo saisi tietää niiden olinpaikan. Tulirevon ääni on ollut jotain niin outoa, että sen kuultuaa ihmiset ovat olleet aivan kauhuissaan.

Mitä sinä näet revontulissa?

Revontulten aktiivisuus laskee ja voimistuu illan aikana. Kirkas kaari ja nopeasti tanssiva verho vetävät sanattomaksi mutta kaikista nopein tanssi tapahtuu isoimman myrskyn jälkeen. Niinsanotut pulssirevontulet, nopeasti sykkivällä liikkeellä ilmaantuvat ja katoavat laimeat taivaanvalkeat ovat myrskyn jälkeen taivaalla vaeltavaa sähköä. Pulssirevontulet eivät tule aurigosta vaan ne auheutuvat myrskyn jälkeen magneettisia linjoja pitkin vaeltavista sähkövirroista. Virtaukset pomppivat edes takas pohjoisen ja eteläisen navan välillä. Pulssirevontulet muuttuvat nopeasti ja ovat paljon epäsäännöllisempiä mitä normaalit revontulet.
Ohessa Antti Pietikäisen kuvia syksyltä 2020. Mitä hahmoja sinä näet kuvissa?

 

 

 

Lähteet:
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/tulikettutarinoita
https://www.coloria.net/tarinat/revontulet.htm